Olen väsynyt ja makoilen sohvalla. Olen herännyt tänään jo neljältä. Mutta olo on ollut hyvä, ei ole ahdistanut eikä masentanut. Ei niinkuin eilen, eilinen oli paha. Ahdisti ja masensi koko päivän enkä mihinkään pystynyt, makoilin vain sohvalla.
Tänään olen saanut monenlaista aikaiseksi. Kävin heti aamulla kirjastossa tulostamassa scrapbook -kuvia. Niitä sitten leikkelin hyvän aikaa. Sain myös Vihdoin siivottua! Tänä oli minulle suuri suoritus jota olen jo hyvän aikaa siirtänyt.
Tällä hetkellä odottelen tytärtäni saapuvaksi, hän tulee viikonlopuksi luokseni. Olenkin jo suunnitellut monenlaista tekemistä meille.
Eilinen kyllä vei mehut niin että se tuntuu tänäänkin. Jonkin aikaa jaksoi touhuta mutta sitten sohva veti puoleensa ja viimeiset kaksi tuntia olen vain maannut. Monesti käy mielessä että millaistakohan olisi olla “normaali”. En edes muista sellaista olotilaa. Aina on jotakin. Masennusta, ahdistusta, maniaa, paniikkikohtausta, pelkoa ihmisiä tai julkisia paikkoja kohtaan. Normaali. Tämä on minun normaali. Aika useasti tunnen syyllisyyttä näistä oloista. Kun en pysty kaikkeen niinkuin muut ihmiset. Soimaan itseäni siitä etten saa imuroitua tai vietyä roskia. Tiedän, minun pitäisi olla armollisempi itseäni kohtaan.
Minä yritän.
